Sivut

maanantai, 6. helmikuuta 2012

Missä mennään koulun kanssa

Niin, kyllä se on todettava, että eipä enää montaakaan kuukautta kun toukokuu kolkuttelee ja näytöt on edessä. Tammikuun viimeinen maanantai meillä oli koulussa näyttöinfo, jossa meidät jaettiin kolmeen ryhmään ja jokaiselle ryhmälle näyttöilloiksi tehtävät hoidot. Meidän omalle vastuulle jäi joittenkin pienempien asioiden yhdistäminen muihin hoitoihin, kuten esimerkiksi karvanpoistot ja kulmien ja ripsien värjääminen.

Asiakasiltojakin on enää vähemmän ja vähemmän ja tulevaisuus pohdituttaa paljon. Kesäkuun ensimmäinen päivä pitää kuitenkin palata takaisin tilitoimistoon ainakin hetkeksi. Torstaina menen tekemään työharjoittelupaikkaani pari ultraäänihoitoa ja kaikkea pientä lisäharjoitusta on luvassa tässä kuukausien aikana. Näyttöä varten täytyy tehdä liiketoimintasuunnitelma, jonka palautus on maaliskuun alussa ja ihan todellisten asioiden mukaan sen teen. Sitä on ollut hauska tehdä. Olen varmaan yksi niistä harvoista meidän luokalla, jonka mielestä budjetointi, katelaskelmat jne on mukavaa puuhaa ;)

Huomenna menen testaamaan valoimpulssihoitoa ja kuulemaan lisää ammattisarjasta johon olen tosi tykästynyt. Palataan loppuviikosta asiaan kuvamateriaalin kera.

0 kommenttia: