Sivut

lauantai 14. tammikuuta 2012

BodyCamp

Maanantainahan siis alkaa Go Fat Go johon olin jo ilmottautunutkin. Tämän viikon olen syönyt Liten laihduttajien ohjeen mukaan ja sitä edellinen viikko meni sokerista vierottuessa ja oli yhtä helvettiä, suoraan sanottuna. Reittinä oli yksinkertaisesti se, että kaikki herkut pois kaapeista, ensin meni syömällä ja sitten meni roskiin (onneksi ei ollut paljon jäljellä syötäväksikään). Lauantaina ostin salmiakkiaskin ja tehtiin puolison kanssa suklaafondanteja ja tuossa se puoliksi syöty aski on keikkunut eikä vois vähempää kiinnostaa. En enää ikinä anna itseni repsahtaa noin. Tänä vuonna joulun aika suunnitellaan hyvin tarkasti ja jos ei muu auta niin pingottamalla.

Mulla on ollut vähän ongelmana tuon Go Fat Go:n ja Liten kanssa se, että kun ei ole varaa pt-palveluihin niin mä en vaan osaa omin neuvoin lisätä järkevästi kaloreita. Jotainhan meni toki oikein kun ei paino noussut (muutakuin joulukuussa ja syystä!), mutta tajuaahan sen, että reilu 1000 kaloria niin ei se ole mikään muu kuin kuuri ja tosiaan kun mua ei haittais vaikka vähän jopa lihakset kasvaisikin, ei mitään hurjaa mutta vähän muotoa käsivarsiin ja tasapainotusta alapainotteiseen kroppaan. Noh, nyt sitten yhdessä Facebook-ryhmässä vinkattiin kilpailijasta ja ajattelin, että vuoden alun kunniaksi, kokeillaanpa jotakin uutta. Matti Halosen ja Tapani Valkosen BodyCamp. 12 viikon setille tuli hintaa 75e eli kympin vähemmän kuin viime vuonna Litelle (8 viikkoa) ja Kimppadiilin kautta BodyCampin saa vielä halvemmalla eli 60 eurolla. Onneksi löysin "sponsorin" itselleni, koska tämä on tosi tärkeä juttu mulle. Nettisivulle täytettiin perustiedot itsestä ja sen perusteella saa ohjelman. Uskoisin, että ovat samankaltaisia eli ihan tuolla hinnalla ei vielä voi saada puhtaasti itselle räätälöityä ohjelmaa.

Nyt on suunnitelmat sinetöity 12.4. asti ja toivoisin niin paljon, että maaliskuussa 30v synttärilahjaksi saisin jonkinlaista pt-ohjausta. Vaikkei välttämättä mitään monen kuukauden palvelua niin jotain tukea ja täysin itselle räätälöidyt ohjelmat.

Sain ohjelmat eilen ja päivittäisiä kaloreita tulee rutkasti enemmän kuin GFG:ssä tai Liten laihduttajissa Fitfarmin puolella (useampi sata enemmän). Sopii mulle oikein hyvin tähän saumaan, koska liikuntaakin on ohjelmassa niin paljon enemmän kuin vuosi sitten ja tarkoitus on löytää se uusi elämäntapa, kun tilanne ei ole niin katastrofaalinen kuin viime vuonna. Pääperiaatteet on hyvin samanlaiset ja hieman jännittää hiilareiden korkeampi määrä, tosi mielenkiintoista kokeille nyt näin. Testailen ja sisäistän ohjelmaani nyt tänään ja ainakin tähän asti on vain positiiviset fiilikset. Saliohjelmahan muuttui tietysti täysin rasvaa polttavampiin jättilaissarjoihin missä sykkeet pysyy korkeammalla (tehdään ilman taukoja neljä liikettä) ja tämä on taas mulle uutta.

BodyCampin sivuille tästä ja facebook tästä

Ainoastaan sellainen kysymys heräsi, että tuleekohan noilla kaloreilla vapaasyönti/tankkauspäiviä ollenkaan? ;)

Ei kommentteja: