Nyt on sitten oma uuni tilattuna. Tilasin samasta tukusta kun noita Econ geelejäkin. Hyvin on omat kynnet kasvaneet ja paljastaneet taas sen tosiasian, että jos haluaisin pitää rakennekynnet nättinä niin ehdoton maksimi huoltovälille on kolme viikkoa. Käytiin lauantaina keilaamassa ja tajusin, että sehän olikin hyvä kestotesti kynsille ja toisen käden nimettömän kynsi lohkesi vähän, mutta muuten ei mitään liftausongelmaa tms.
Isäni on opiskellut vielä vanhoilla päivillään elektroniikka-asentajaksi ja lupasi mulle vielä aiemmin tilattua uunia tsekata, jos toimimattomuuteen olisi joku looginen syy. Eihän se mitään haittaa vaikka niitä olisi kaksi :)
Lupasin tehdä äidilleni maanantaina uudet kynnet ja toivottavasti saan testailtua jo koristelujakin. Laitan sitten kuvaa tänne.
tiistai 29. marraskuuta 2011
maanantai 28. marraskuuta 2011
Helsinki Hair & Beauty 2012
Lueskelin tuossa Suomen Kosmetologien Yhdistyksen jäsenkirjettä ja ajattelin kirjoitella postauksen, kun minulla ainakin on meinannut mennä koko tapahtuma ohi. Eli 10.-11.3.2012 on messu- ja kilpailutapahtuma kauneudenhoito- ja hiusalan ammattilaisille. Tapahtuma on avoinna 9-18 ja se järjestetään Finlandia-talossa.
perjantai 25. marraskuuta 2011
Kynsijuttuja ja fiiliksiä Eco Soak Offeista
Niin no onhan tämä nyt vähän tylsää, kun olen laittanut noi geelit eikä kynsipostauksia tule yhtään niin kovalla tahdilla ;) Äitiltä olen saanut hyvää palautetta kynsistä ja itselläni on pysynyt hyvinä huomioon ottaen myös sen, että aamulla avasin tiukkaa mineraalipohjapurkin kantta kynnellä (niinhän kuuluu tehdä, right ;)
Selailin tässä vanhoja kynsikuvia ja mietin, että tällä tietämyksellä lähtisinkö uudelleen kouluttautumaan akryyleihin ja vastaus on, että enpä oikein osaa sanoa. Nyt kun katselen vanhoja kuvia niin en mä nyt ihan onneton ole ollut, mutta kyllä nyt olisi iso kynnys lähteä muutaman kuukauden tauon jälkeen tekemään akryylejä jollekin. Ja geelit antaa mahdollisuuksia vapauttaa resursseja koristeluihin jne. Toisaalta luomisen vapaus on ehkä suurempaa akryylien kanssa ja kun tietää kuinka monenlaisia kynsiä ihmisillä on niin kyllä varmasti rakentaminen on kuitenkin akryylillä mukavampaa. Noh mene ja tiedä :)

Muutoksia hiuslaadussa ja mielipide Alba Botanica hoitoaineesta
Kesällä tässä postauksessa kerroin ongelmista hiustenhoidon kanssa ja kesällä päätin, että jos hiusten kunnossa ei tule muutosta niin lyhyet hiukset tulee takaisin. Muutin hiustenhoitorutiineja luonnollisempaan suuntaan ja oikeastaan itseänikin vähän yllättää lopputulos, kun tässä kuvia vertailee. Huomatkaa myös se, että kaksi ensimmäistä kuvaa on kampaajan jäljiltä. Keskimmäisen ja oikean puolimmaisen välillä on erona myös, että olen siirtynyt noihin iHerbin tuotteisiin shampoossa ja hoitoaineessa.
Eli pääperiaate on tällä hetkellä se, että käytän tujumpia mömmöjä vain jos esim lähden jonnekin ja kaipaan vähän enemmän pitävyyttä ja silloin on alla Wellan High Hair Leave It Long. Muuten siis tällä hetkellä pesu iHerbin Desert Essence vadelmashampoolla ja Alba Botanican jätettävä hoitoaine. Sitten kuivaus ja sipaisen manteliöljyä ja tarvittaessa toinen sipaisu ja hieman hiuslakkaa (tällä hetkellä käytössä XZ tyrnilakka). Ja pääsääntöisesti muotoilussa käytän alla XZ muotoilusuihketta. Ja yleensä jos olen tehnyt enemmän kampausta niin sen jälkeen olen pessyt syväpuhdistavalla ja muhitellut esim kookosöljyllä tai manteliöljyllä. Joten eiköhän hiukset tästä saa kasvaa :) Vähän ehkä turhan paljon viimeksi lyhenikin, mutta se tekee vaan hyvää hiuksille, eikös juu?
Ja multa lähtee kyllä paljon pisteitä tälle hoitoaineelle. Onhan se aluksi outo tunne, kun ei tule normaalia liukkauden tunnetta hiuksiin. Tiesin ennalta olla varovainen määrän kanssa ja aloitin aika pienellä määrällä. Jännähän on se, että se "ei hoidettu" tunne täytyy vaan kestää eikä laittaa lisää ja lisää, koska sieltä hiusten kuivuttua se ihana lopputulos sitten löytyy. Ja tuubi on vähän hankalaa, annostele helposti liikaa. Mutta muuten suosittelen +++++

torstai 24. marraskuuta 2011
Uusi tuoksurakkaus Lancome Tresor Midnight Rose
Mulla on koulupäivinä aina hetki aikaa kulutettavaksi kaupungilla ja välillä olen käynyt suihkaisemassa Sokoksella jotakin mielenkiintoisen oloista tuoksua, koska paras tapa testata tuoksuja on se ettei kyllästä hajuaistiaan monella tuoksulla. Olivia lehdestä eteeni tuli Lancomen Tresorista uutuus ja nuotit kuulostivat sen verran mielenkiintoisilta, että ajattelin testata. Äitini käytti jossakin vaiheessa Tresoria ja Midnight Rosesta tulee hauskasti mieleen tavallinen Tresor ja sen takia tuntui jotenkin itselleni niin läheiseltä tuoksulta. Nyt jälkeenpäin huomasin, että lopputuoksussa on myski ja myski on sellainen mitä pyrin välttämään. Taitaa tuoda kuitenkin tuoksuun syvyyttä, muttei tunnu mulla päänsärkynä ;) Ja pullokin on jotenkin niin ihana ja plussaa myös siitä, että tuoksu pysyi hyvin iholla. Nytpä lähetän joulupukille kirjeen :)
Trésor Midnight Rose Lancôme
Trésor In Love
-tuoksun jälkeen Lancôme kertoo rakkaustarinan, jossa kuvastuu keveys,
taianomaisuus ja aistillisuus. Tämä intohimoinen tarina on tulkinta
romanttisesta, modernista rakkaudesta, jonka ilmentymä on uutuustuoksu
on.
Tuoksukuvaus
- Ensituoksu: ruusu, vadelma
- Sydäntuoksu: jasmiini, pioni, mustaherukansilmu, roseepippuri
- Lopputuoksu: kynäkatajauute, vanilja, myski

Kuva ja tiedot: http://www.yhteishyva.fi/kauneus_komeus/ajankohtaista/tuoksu_uutuudet_sokoksissa/fi_FI/tuoksu_uutuudet_sokoksissa/
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Kulmageeli ja muuta Body Shopista
Täytyy sanoa, että Body Shopin uusin kanta-asiakasjärjestelmä on ainakin omalta kohdaltani toiminut loistavasti. Olen asioinut varmaan normaalin viiden vuoden edestä ;) Noh, nythän on kanta-asiakastarjouksena kulmatuotteet -20% ja mulla on ollut ties kuinka ja kauan kulmageeli hankintalistalla. En niinkään väriä kaipaa kulmiini, mutta ne olisi kiva sipaista ojennukseen jollakin. Hintaa tuotteelle jäi 10,60e. Kerron kokemuksia kunhan pääsen testailemaan. Toinen tärppi oli ensimmäisenä kanta-asiakasostoksen yhteydessä saatu "lahjalappu". Lapussa ei lukenut mikä lahja on ja se olikin mun mielestä kiva eli sai valita minkä tahansa minituotteen. Viimeksi jo katselin ihanan tuoksuisia käsidesejä ja jossain blogissa niitä myös katselin ja valitsinkin sitten kookoksen tuoksuisen. Sellaista on kiva pitää laukussa mukana.
Ja näytteenkin myyjä laittoi pussukkaan. Muistaakseni mulla on tuota ollutkin joskus ja jos en ihan väärin muista niin tea tree öljy haiskahtaa aika pahalle ;)

maanantai 21. marraskuuta 2011
Kivoja kynsitarroja
Myyjä: km718
Ostopvm: 3.11.
Hinta: 1.80 USD n.1,40 e
Olin ihan unohtanut kertoa teille näistä kynsitarroista. Ensinnäkin nämä tulivat Hong Kongista hirmu nopeasti, reilussa viikossa ja aika vähän tilaan enää mitään Aasian maista kun laatu harvoin miellyttää ja toimitusajat on kamalan pitkiä, mutta nämä tarrat oli tosi kivan oloisia ja voi olla, että laitan toisenkin tilauksen. MUTTA myyjällä on 99,4% palautteet ja huomauteltu tuotteiden laadusta. Näissä tarroissa ei kuitenkaan ole mitään vikaa :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Kengät pikkujouluihin
Sillon kun oli se muotinäytösjuttu niin päätin, että mun täytyy uskaltautua koron korkeudessa seuraavalle asteelle. Lauantaina oli luokan pikkujoulut ja ajattelin, että sinne täytyy saada jotkut kivat kengät. Sattuneesta syystä en viitsinyt ihan hirveästi euroja sijoittaa ja Ideaparkin siellä Catwalkin perällä olevasta Spirit Storen outletistä löytyi aivan ihanat kengät hurjaan 24,90 euron hintaan. Jos ette ole siellä aiemmin käyneet niin kannattaa! Niin ja ilta meni ihan mukavasti, luut on ehjinä eikä edes jalat tulleet kovin kipeiksi ;)
Psst... Sweet Face Mineralsin tuotteet on nyt olleen kahtena päivänä käytössä ja olen tykännyt. Kirjoittelen niistä vielä myöhemmin lisää.

perjantai 18. marraskuuta 2011
Ebaysta leimauslaatta ja mineraalimeikkejä
Vihdoin posti toi odottamani paketin :)
Myyjä: sweetfaceminerals
Ostopvm: 5.11.
Hinta: 14,94 USD n.11,50 e
Tämä on siis
Myyjä: natalieoldswan
Ostopvm: 2.11.
Hinta: 2,24 puntaa eli noin 1,8 euroa
Mulla ei ole mitään kokemuksia näistä vaihtoehtolaatoista, joten aloitin yhdellä :)
Myyjä: sweetfaceminerals
Ostopvm: 5.11.
Hinta: 14,94 USD n.11,50 e
Tämä on siis
6 pc Kit Mineral Makeup Starter Set Brush Bare Sheer ja mukana on 15 grammaa mineraalipohjaa, poskipuna 2 grammaa, aurinkopuuteri 2 grammaa, Miracle Veil eli jonkunlainen pohjustus/viimeistelytuote 2 grammaa, puuteri 2 grammaa ja suti.
Sisältö:
Titanium Dioxide, Zinc Oxide, Iron Oxide, Sericite, Rose Powder, Kosher Grade Rice Powder, Mica, Kaolin Clay.
Sivellin on ehkä enemmän vitsi kuin hyödyllinen kapine ;) Ei mikään tiivis ja jämäkkä. Katsotaan miten käy tuon sävyn kanssa, nimittäin ostin ihan kylmilteen kuvauksen perusteella. Kotisivut löytyvät http://www.sweetfaceminerals.com/
Postista kolahti myös toinen ostos.
Myyjä: natalieoldswan
Ostopvm: 2.11.
Hinta: 2,24 puntaa eli noin 1,8 euroa
Mulla ei ole mitään kokemuksia näistä vaihtoehtolaatoista, joten aloitin yhdellä :)
torstai 17. marraskuuta 2011
Ekat geelikynnet itselle
Testailin vähän Econ Soak Off geelejä. Äitille tein sunnuntaina ja on pysyneet hyvänä. Tehdessä oli vähän hankala määrittää geelin oikeaa määrää per kerros. Mutta testailu ja harjoittelu jatkukoon :) Econ päällyslakkakin multa vielä puuttuu. Olen käyttänyt ihan CND:n päällyslakkaa..
Mulla on lauantaina pikkujoulut ja halusin vähän blingiä. Tämä on siis ihan glitter-geelillä tehty. Ei oikein kamera tallenna kimallusta enää näin illalla.

Dessert Essencen vadelmahoitis
Kerron Alba Botanicsin jätettävästä hoitiksesta myöhemmin kokemuksia, kun olen useamman kerran käyttänyt. Mutta tästä shampoosta tuli kertaheitolla suosikki. Jännä kun tuoksu oli voimakkuudeltaan kuitenkin aika voimakas purkissa mutta kädelle laittaessa ei niinkään ja pestessä ja hiuksissa on mieto ihanainen vadelman tuoksu. Pesi ja vaahtosi hyvin muttei kuitenkaan sellaista ns. natisevaa puhtautta mistä en pidä. Tämän sarjan tuotteita täytyy kyllä saada testiin muitakin <3
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Kirja oman kosmetiikan tekemisestä
Voi ei, nyt posti sen kirjan toi. En malta odottaa, että pääsen lukemaan. Tosi monipuolisen oloinen kirja.
Kuvasin teille vähän sisällysluetteloakin:
Kirja maksaa Adlibriksessä 13,40e

tiistai 15. marraskuuta 2011
iHerbin tilaus tuli
Kerrassaan nopeaa toimintaa, tilauspäivähän oli muistaakseni 7.pvä :) Nämä löytyi paketista:
Tuoksuttelin tuotteet jo ;) Shampoossa oli muuten kovin sinetti kovin tiukassa. Tarvitsin vähän puolison apua sen kanssa. Shampoo tuoksuu kyllä aika voimakkaasti, toki tuoksu ei ole ihan niin keinotekoinen, mutta jännä nähdä minkälainen fiilis pestessä. Hoitoaine ei tuoksu miltään. Arvostelen tuotteet ja kerron incit jne kunhan pääsen testailemaan.
Minun koodilla SEP249 ensimmäisestä tilauksesta 5 dollaria alennusta. Eli esim näistä postikulut ja dollarin tuotteiden hinnasta :)

maanantai 14. marraskuuta 2011
Ilta kosmetologiopinnoissa :)
Lupailin teille postausta koulusta ja mainostinhan, että meillä on tällä hetkellä jos ei Suomen hienoimmat tilat niin ainakin melkein. Oppilaitoksemme hoitola on valmistunut tämän vuoden alussa. Luokkia ja hoitohuoneita on erilaisia, mutta tässä on asiakaspalvelutilat.
Käytännössä aikuispuolen asiakaspalveluillat menee meillä niin, että listalla on tilaa aina kahdelle asiakkaalle. Asiakkaat otetaan vastaanotossa vastaan ja ensin asiakas täyttää tai tarkastaa perustietokortin, jossa kysytään allergioihin ja terveyteen ja elämäntapoihin liittyviä asioita. Sen jälkeen asiakas vie tavaransa pukuhuoneeseen lukittavaan kaappiin ja vaihtaa ylleen lannevaatteen ja tossut, vähän hoidosta riippuen. Kun hoitoa aloitetaan täytetään vielä hoitoon liittyvä kortti, missä huomioidaan myös allergiat, lääkitykset jne ja nämä käydään sitten opettajan kanssa läpi. Nyt toisena vuotena ei tarvitse enää olla niin tarkkana, että kaikki tulee käytyä läpi ennen hoitoja opettajan kanssa, mutta perusperiaatteiltaan näin.
Sitten vaan hoitoa tekemään. Tässä harjoitustilanne ja teen timanttihiontaa luokkakaverille (normaalissa asiakaspalvelutilanteessa ei ole mitään ylimääräistä rojua tuolla pöydillä ;):
Aikamoista hässäkää on meidän asiakaspalveluillat, kun 18 naista plus opettaja ja asiakkaat on töissä. Välillä joutuu vähän odottelemaankin opettajan tarkastusta tai jos on jotakin kysyttävää. Meillä vuorottelee myös kassavuoro ja kapuvuoro, mikä tarkoittaa järjestäjää. Jos sattuu käymään niin ettei ole asiakasta listalla niin sitten tehdään tuota yllä olevaa eli harjoitellaan kaverin kanssa. Aikuispuolen opinnoissa on aika paljon itsellä vastuuta siinä, että tulee harjoiteltua kaikkea. Kevään näyttötutkinnoissa täytyy näyttää aika monta osa-aluetta eikä mikään saisi jäädä harjoitteluissa vähemmälle huomiolle. Meillä on myös kevään aikana palautuksessa ns. harjoituspasseja eli täytyy tehdä ja dokumentoida eri hoitoja, jotta varmistetaan että kaikkea tulisi harjoiteltua.

Yhteenvetoa postausäänestyksestä
Kyselin teiltä toiveita postauksiin äänestyksen muodossa. Eniten ääniä sai kynsikoristelut. Seuraavaksi eniten ääniä kynsitutot, opiskeluaiheiset postaukset, laihdutus jne elämänmuutokseen liittyvät postaukset ja vaatteisiin liittyvät. Meikkitutot oli sitten viidellä äänellä ja neljällä äänellä tuotearvostelut ja ammattikosmetiikka.
Ammattikosmetiikasta halusin kysyä sen takia, että mulla on opiskelujen myötä mahdollista käyttää useampaa tukkua, joten voi olla, että mahdollisuus kaikkien tuotteiden ostoon ei ole helppoa ja olen vähän miettinyt, että esittelenkö/käytänkö tällaisia tuotteita. Toki pyrin aina postauksissa kertomaan mistä tuotteita voi ostaa tai mistä löytyy jälleenmyyjät jos näin on. Tämä erityisesti kynsitarvikkeissa...
Tarkemmat inci-jutut kolmella äänellä ja yritän mahdollisuuksien mukaan lisätä inci-kuvat tai tiedot tuotepostauksiin ja voin ehkä jossain vaiheessa avata aihetta lisääkin. Tosin tiedän, että bloggaajissa on minua paljon taitavampia inci-asiantuntijoita ja en ehkä halua sille linjalle lähteä, mutta kyllä niitä tulee enemmän ja enemmän tutkittua ja mietittyä. Yhdellä äänellä mukaan pääsi terveysjutut ja videopostaukset. Höh, mä kun niistä videoista niin innostuin ;) Tosin videoiden katsominen vaatii aina vähän enemmän aikaa kun vaikka kuvien katsominen. Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Ja opiskelujutuista kuvallista postausta luvassa illalla :)

Tuotearvosteluja
|
4
(25%)
|
Kynsikoristeluja
|
7
(43%)
|
Lisää videoita
|
1
(6%)
|
Laihdutuksesta jne projektista
|
6
(37%)
|
Vaatteita
|
6
(37%)
|
Terveysjuttuja (ruoka, uudet tuotteet tms)
|
1
(6%)
|
Meikkitutoja
|
5
(31%)
|
Kynsitutoja
|
6
(37%)
|
Opiskelujuttuja
|
6
(37%)
|
Ammatikosmetiikkaa
|
4
(25%)
|
Tarkempia inci-juttuja
|
3
(18%)
|
Fräuleinin kestolakka testattu
No niin, päätinpä sitten testailla eilen sitä Fräuleinin kestolakkaa. Aikaisemminhan mulla on kokemusta CND:n Shellacista. En ole kylläkään itse tehnyt, mutta mulle on tehty kaksi kertaa ja kutakuinkin tiedän miten tuote toimii. Ihan ensinnä sellainen kommentti, että en tosiaan ajatellutkaan, että tuo tuote olisi ollut ammattituotteen veroinen, mutta vähän parempaa olisin odottanut. Tajusin poistellessa, että en tajunnut ottaa yhtään kuvia, koska ne kertoo enemmän kuin tuhat sanaa myös pilalle mennessään, joten nappasin vielä kuvan.
Eli kun tuota pikkusormen kynttä katsotten niin se kertoo kaiken. Lakka valui todella nopeasti vaikka sitä olisi laittanut kuinka ohuen kerroksen tahansa. Ohut kerros myös vetäytyi kärjistä ja kokeilin toiseen kynteen sellaista lakkaustekniikkaa, että irrotin siveltimen kärjen kautta ja sittenhän lopputulos oli se, että kärjessä oli sellainen kaunis kerrostuma. Tahman poistosta ei ohjeissa puhuttu mitään ja kummankin kerroksen kuivasin 2min 36 wattisella lampulla ja kynnet oli silti tahmaiset. Okei, jos jotain postiivista niin kiilto oli hyvä ja poistaminen suht helppoa. Onneksi ei monta euroa mennyt hukkaan. Jos jollain erilaisia kokemuksia niin ole hyvä ja jaa mielipiteesi.
Uuni-ongelma muuten ratkesi niin, että ihana koulukaverini lainasi mulle hetkeksi uuniaan. Äitille tein eilen kynnet Eco Soak Off geeleillä (ihan vain oman kynnen geelauksen) ja niistä olikin huomattavasti positiivisempia kokemuksia. Mutta noita Ecoja saa vaan ammattilaiset tilata, joten ei varmaan niistä sen enempää?

lauantai 12. marraskuuta 2011
Mielipide Lidlin kynsilakanpoistoaineesta
Laitan nyt ihan erillisen postauksen aiheelle eli mielipiteeni tästä Lidlin kynsilakanpoistoaineesta, joka on siis ilmeisesti vanha tuote, mutta pakkaus on uusi. Tuoksu ei ollut mikään ihan järkyttävän kamala ja lakka lähti hetken pitämällä ja parilla kolmella pyyhkäisyllä, mutta se mistä tulee paljon plussaa on tuo pullo. Mulla on pari tyhjänä ostettua tuollaista pumppupulloa (hinta muistaakseni kympin tietämillä) ja tämä pesee ne mennen tullen. Tosi jämäkkä ja kolme-neljä pumppausta riittää. Toivottavasti pysyy yhtä hyvänä ja toimii täytettäessä. Mahtaisikohan tuota etikettitarraa saada pois...
Joe Blasco huulipunat
Meillä oli vuosi sitten Blascon esittely koulussa ja päästiin testailemaan tuotteita testeritelineistä ja tekemään meikkejä. Olin ihan unohtanut, että ihastuin silloin Blascon huulipunaan. Yhden sävynkin laitoin ylös enkä muista kuolemaksenikaan, että mikä se oli. Eilen pyysin äidiltä huulipunaa lainaan ja hän kysyi, että haluanko hänen Blascon huulipunan ja kun punailin huuliani niin sitten tuli mieleen, että ai niin tämä oli tätä. Punassa on aivan loistava pigmentti ja pysyy tälläisenkin huulipunasyöpön huulissa ja tuoksussa ja maussa on sellainen ihana vähän ehkä vaniljainen vivahde.
Tämä sävy on Carmel
Punat näyttivät olevan nyt hyvässä tarjouksessa Sokoksen Kauneuden Verkkokaupassa klik

Tweezerman pinsetit
Olen unohtanut ihan tehdä tätä yhteenvetopostausta Tweezermanin pinseitestä, mikä mulla oli jossakin vaiheessa mielessä. Eli yhteenveto on se, että nämä pinsetithän ovat aivan loistavat ;) Minulla on asiakaskäytössä nuo teroitustakuulla olevat ergonomiapinsetit ja Kauneusmessuilta ostin itselleni meikkipussiin nuo pienemmät. Jotkut tykkää käyttää automaattipinsetteja, mutta mä en ole koskaan niitä tottunut käyttämään. Mun mielestä tavallisilla pystyy tekemään jotenkin tarkempaa työ mutta toki jos on paljon nypittävää niin tavalliset on vähän hitaammat. Hintaahan näille pinseteille vähän kertyy mutta toisaalta jos on elinikäinen teroitustakuu niin eipä tarvitse uusiakaan ostaa enää.
Ja teroitustakuuhan on siis elinikäinen :)
Pienemmissä pinseteissä tulee mukana kotelo niin pysyvät paremmin terävinä meikkipussissa pyöriessään
Muistakaa muuten ettette tyhmäile pinsettien kanssa samalla tavalla kuin minä aikaisempien eli kulmien nyppimiseen tarkoitetut pinsetit kannattaa jättää vain nyppimiskäyttöön nimittäin jos pinsetit tavallaan löystyy niin useimmat saa heittää sen jälkeen roskiin. Joskus nostelin pinseteillä nimittäin kynsitimantteja ja se ei ollut hyvä idea ;)

perjantai 11. marraskuuta 2011
Peggy Sagen tilaus ja muutakin kivaa postia
Aloitetaan tästä eli sain Biokialta aivan ihanan herjullista postia:
Nyt laitetaan smoothie-reseptit testiin. Kerron heti kun olen päässyt testailun MAKUUN :D
Peggy Sagen tilaus tuli ja paketissa oli meikkilaukku koulutarvikkeille, kaksi luomiväriä, kynsitarroja, huulipuna ja rajauskynä (kimalle). Kerron heti kokemuksia kun olen päässyt testailemaan. Valitettavasti tilausprosessi oli hieman hankala, kun ei tullut tilausvahvistusta eikä tiennyt tilausprosessin kulusta ja soittelinkin jo kerran tilaukseni perään. Jännä nähdä minkälaisia kokemuksia tulee tuotteista, tarvikevalikoimahan tuolla on esimerkiksi ihan mahtava, joten toivotaan että on vaan vähän alkukankeutta.

Ostoksia
Jostakin blogista löysin vinkkiä Lidlin kynsilakanpoistoaineesta. Hintaa oli siis 1,99 euroa ja kaksi versiota, ilman asetonia ja asetonilla taisi olla toinen. Minua ei niinkään tuo sisältö kiinnostanut vaan pullo, koska noi pumppupullot maksaa aika paljon.
Kävin keskiviikkona hakemassa Tokmannilta pumpulitäydennykset ja ostin samalla Flormarin Kone Helsinki kynsilakan hintaa 1,99e. Olinhan näitä blogeissa katsellut mutta en sitten yhtään muistanut, että tämä oli läpikuultavaa :D No ehkä jonkun tummemman lakan päälle...

torstai 10. marraskuuta 2011
O.P.I. koulutus ja kirppisseikkailua
Täällä sitä porukoilla suurkaupungin sykkeessä ;) Jos on muuten Tamperelaisia tai lähettyvillä asuvia niin kävin tänään katsastamassa Kangasalla Prisman vieressä olevan kirppiksen, jota olen nähnyt kehuttavan. Vaikka tyhjin käsin lähdinkin niin oli aika iso kirppis ja hyvää tavaraa. Jalka vaan olis saanut olla 37 tai koko S :) Yksiä Artin kenkiä ihailin, mutta ne oli valkoiset ja kunto oli vähän ehkä blaah joten en niitä sitten ostanut. Koko täsmäs ja hintaa oli kympin ja kuten huomaatte niin vähän ne siellä vielä kaivelee... Valkoinen on kenkien värissä sellainen etten niitä oikein vaan osaa muuten kuin ehkä kesällä käyttää. Joten en mä niitä olis kuitenkaan käyttänyt, enhän???
Jonkin verran oli taas sitä ylihinnoiteltua kamaa. Joo mä ymmärrän jos lapussa lukee MEXX ja on vähän käytetty mutta kyllä ne päälle kahden kympin menevät hinnat jostain peruspaidasta alkaa olla too much tai vastaavasti jostain henkan nyppysistä trikoopaidoista useampi euro. No eihän se ole hullu joka pyytää...
Tiedättekös mikä on kiva juttu :) Opettajalta tuli viestiä, että meillä on O.P.I.n edustaja käymässä joulukuun 14.pvä. Kaikista mielipiteistäni huolimatta kiva juttu ja onhan siellä paljon muitakin juttuja kun niitä kynsilakkoja ;)
Tässä nyt tylsä tekstipostaus ilman kuvia... Huomenna jatketaan kuvien kanssa!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Tulevista jutuista ja vähän niitä käärmekynsiäkin
Postauskyselystä huomasin, että edelleen kiinnostaa koulujutut :) Napsin tänään muutaman kuvan koulussa ja kerron vähän enemmän teille iltojen kulusta ja näätte kuvia meidän huippuhienosta opiskelijahoitolasta, joka on valmistunut siis tämän vuoden alussa ja on varmasti yksi hienoimmista ellei hienoin :)
Ai niin, ajatukset UV-uunin suhteen ei sitten menneetkään ihan niin näppärästi kuin kuvittelin, joten hetki vielä menee ennenkuin pääsen käytännössä testailemaan Fräuleinin lakkaa.
Luokkakaveri oli osallistunut eilen sinne käärmeennahkakoristelukurssille, mutten nähnyt yhtään demokynsiä, kun niitä oli tehty vain kahteen kynteen eikä niitä ollut oikein mahdollisuus jättää paikoilleen :( Nahka oli laitettu siis värigeelin päälle ja kuulemma tosi hieno vaikutus alla olevan geelin värillä nahan sävyyn. Bio Sculpturen kynnethän ei ole paksuimmasta päästä ja nahka tuo kynsille sitten jonkin verran paksuutta lisää. Kuulemma haastava materiaali, koska nahka on aika kovaa ja sitä täytyy pehmittää ensin, mutta siltikin työstäminen on haastavaa ja tämä kaikki tekee koko kynnen käärmeennahkakoristeluille hintaa 135 euroa.
Nyt toivottelen lukijoilleni hyvät yöt tai hyvät huomenet! Olen yön vanhemmillani kaupungin sykkeessä ja loppuviikon postaustahti on vähän rauhallisempi, mutta viikonloppuna sitten taas enemmän :)

Fräuleinin kestolakka kotiutui
Jep jep, taisin jo muutamaan kertaan mainostaa kuina yleensä alennuksien aikaan Fräuleinillä on tosi hidas toimitus. No nytpä ei ollutkaan nimittäin lakka oli eilen postilaatikossa :) Uuniongelmani on ratkeamassa eli tilasin sitten Peggy Sagelta uunin ja eilen se oli kuulemma lähtenyt postiin, joten toivottavasti pääsen pian testailemaan. Tosin katselin, että noi Fräuleinin uunitkin vaikuttais kivoilta, kun niissä useimmissa oli digitaalinäyttö missä näkyi ajankulu.
Muistakaahan osallistua siihen Glitter Galin lakkojen nimeämiskilpailuun -> http://maijus.blogspot.com/2011/11/glitter-gal-kilpailu-voita-kynsilakkoja.html Paina video pauselle ja siirrä ensin aikaan 1:29 ja 1:35 ja 1:43 ;)

Haaste
Inen lakkaleikit blogista sain tällaisen haasteen. Kiitoksia vain :)
Haaste 1:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät kuviasi.
2. Avaa neljäs kuva ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä muuta bloggaajaa tekemään sama.
Haha, koneella on sekä miehen, että mun kuvat :D Tässä on meidän auton konepellin maalaus :D
Haastan mukaan blogit:
Dominoefekti
Sinistä pintaa
Laatikollinen lakkaa
Shiny&Glossy

tiistai 8. marraskuuta 2011
Biokia sulkaamustikat
Nyt kun on katsottu iltapukueleganssia niin onkin hyvä siirtyä herkkuihin ;) Kauneusmessujen yhteydessä oli taas Terveysmessut ja siellä oli esillä Biokia ja itselle aiemmin tuntemattomat marjatuotteet. Sain maistaa suklaapuolukoita (ihania nekin) ja kotiin ostin pussillisen näitä suklaamustikoita.
Marjat oli ihanan raikkaan ja pehmeän makuisia ja näillä voi vähän paremmalla omallatunnolla herkutella. Suklaisia marjoja voi etsiä kaupan kuivatut marjat -hyllystä ja lisää tuotteista ja jälleenmyyjistä löytyy http://www.biokia.fi/ Kerron tuotteista myöhemmin lisää.

Iltapukueleganssia Fitfarmin ja Sunny'sin muuttumispäivästä
Ajastelin teille vielä pari postausta tälle päivälle...
Sain lisää kuvia meidän muuttumispäivästä ja ajattelin vielä julkaista teille eleganssia. Mustassa asussa (vihreäasuisen Hennan jälkeen) siis aiemmin mainostamani Annamaria, idolini, joka on laihduttanut lähemmäksi 50 kiloa <3 Muistakaahan ottaa saliharjoittelu laihdutuksen yhteyteen mukaan niin pysyy nahkakin perässä!
Tässä vielä anopin nappaama kuva mun puvusta joka oli niiiiin ihana.

Rohkeana huulipunan kanssa
Päätin sunnuntaina, että nyt laitan tummaa huulipunaa. Löysinkin omista punista ihan nätin sävyn itselleni, vai? Saa kommentoida ;) Sävy oli Avonin Charged Cherry. *edit* ja eihän tää sävy niin tumma ole oikeasti, mutta mulle tumma.
Että tää nainen tarvis uudet silmälasit...
Oon nyt kahlannut Marjoja ja Maskaraa kirjaa läpi muutamana iltana ja jos ette ole vielä lukeneet niin suosittelen lämpimästi! Teen kirjasta vielä myöhemmin arvostelun kunhan saan sen loppuun luettua. Kyllä se vaan niin on, että tieto lisää tuskaa...

maanantai 7. marraskuuta 2011
Sephora Colorful Story
Tämä oli se paletti minkä unohdin esitellä teille.
Klikkaa tästä swatchit. Löysin tämän paletin myynistä juurikasvu.orgissa eikä mulla ollut aiemmin kokemusta Sephoran luomiväreistä niin ajattelin ottaa testiin.
Tähän tein pohjan tuolla pearl sarjan ensimmäisellä sävyllä ja valkoista mattaa hieman kulmaluulla ja Inglotin yksittäisestä napista ulkonurkka.
Ja mitä kokemuksia... Voi olla tietysti ettei paletti ole enää ihan täysin iskussaan, mutta kyllä minä nämä arkiluomiväreiksi kelpuutan. Tosin esim noista strass -sarjan väreistä odottaisin enemmän.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)