No niin, ja nyt tulee täältäkin BB Cream juttua :D Pääsin nimittäin Facebookin kautta Garnierin testiryhmään. Sävy oli tietysti tummempi, joten ihmisten ilmoille tuotteen kanssa en pääse, mutta kyllä vakuutti sen verran, että vaaleamman taidan ostaa kun kauppoihin tulee tammikuussa.
Tuote tuntuu kosteuttavalta ja jostain blogista luinkin, että rasvaisemmalle iholle saattaa olla puuteroinnin tarve. Tuotteesta jää pieni hehku iholle, joten minä ehkä puuteroisin t-alueen jollakin mineraalipuuterilla, joka kiinnittää muttei vaikuta juurikaan ihon sävyyn ja tavallaan antaa hehkun tulla läpi. Pigmenttiä riittää (vrt. sävyttävä päivävoide) ja kun laittaa toisen kerroksen niin näppyjen kohdalta tasoittaa ihon sävyä kivasti. Se mikä tuotteessa on aivan ihanaa on suojakerroin. Minä olen henkilö joka käyttää meikkivoidetta kesät talvet ja luulen, että kesän tullen tämä on mulla ihan ehdoton tuote. Nyt varsinkin niin paljon kun tieto on lisännyt tuskaa valovanhenemisesta...
Nyt tällä testauksella en kovin keksi miinuspuolia. Ehkä silmänalusten peittäminen luonnollisesti herättää vähän kysymyksiä, koska sinne tarvitsen aina toisen tuotteen kuitenkin. Ja se isoin miinus on tuoksu. Huomaan, että koulun myötä olen tullut tosi herkäksi tuoksuille ja mua jotenkin tympii kovasti hajustettu tuote, kun normaalisti käytän mineraalimeikkejä jotka ei tuoksu ja voiteissa ja muissa ihonhoitotuotteissa on tällä hetkellä hyvin mieto tuoksu, joka tulee lähinnä raaka-aineista. Lueskelin tuolla Garnier-Suomen Facebook-sivuilla jonkun kommentteja tästä tuotteesta, että tuoksu on hyvin mieto, joten näin ne mielipiteet vaihtelee ;)
Inciltä jotenkin odotin välitöntä hyi hyi -reaktiota, mutta ei se nyt niiiiin pahalta vaikuttanutkaan.
2 kommenttia:
Mä muistelisin, että niitä sävyjä tulee kaksi ja tuo on niistä se vaaleampi? Mulla on kanssa tuo sävy.
Sonia: No äsh :( Mutta ehkä tää menee mulla kesäkäytössä
Lähetä kommentti