Sivut

perjantai, 25. marraskuuta 2011

Muutoksia hiuslaadussa ja mielipide Alba Botanica hoitoaineesta

Kesällä tässä postauksessa kerroin ongelmista hiustenhoidon kanssa ja kesällä päätin, että jos hiusten kunnossa ei tule muutosta niin lyhyet hiukset tulee takaisin. Muutin hiustenhoitorutiineja luonnollisempaan suuntaan ja oikeastaan itseänikin vähän yllättää lopputulos, kun tässä kuvia vertailee. Huomatkaa myös se, että kaksi ensimmäistä kuvaa on kampaajan jäljiltä. Keskimmäisen ja oikean puolimmaisen välillä on erona myös, että olen siirtynyt noihin iHerbin tuotteisiin shampoossa ja hoitoaineessa.

















Eli pääperiaate on tällä hetkellä se, että käytän tujumpia mömmöjä vain jos esim lähden jonnekin ja kaipaan vähän enemmän pitävyyttä ja silloin on alla Wellan High Hair Leave It Long. Muuten siis tällä hetkellä pesu iHerbin Desert Essence vadelmashampoolla ja Alba Botanican jätettävä hoitoaine. Sitten kuivaus ja sipaisen manteliöljyä ja tarvittaessa toinen sipaisu ja hieman hiuslakkaa (tällä hetkellä käytössä XZ tyrnilakka). Ja pääsääntöisesti muotoilussa käytän alla XZ muotoilusuihketta. Ja yleensä jos olen tehnyt enemmän kampausta niin sen jälkeen olen pessyt syväpuhdistavalla ja muhitellut esim kookosöljyllä tai manteliöljyllä. Joten eiköhän hiukset tästä saa kasvaa :) Vähän ehkä turhan paljon viimeksi lyhenikin, mutta se tekee vaan hyvää hiuksille, eikös juu?





















Ja multa lähtee kyllä paljon pisteitä tälle hoitoaineelle. Onhan se aluksi outo tunne, kun ei tule normaalia liukkauden tunnetta hiuksiin. Tiesin ennalta olla varovainen määrän kanssa ja aloitin aika pienellä määrällä. Jännähän on se, että se "ei hoidettu" tunne täytyy vaan kestää eikä laittaa lisää ja lisää, koska sieltä hiusten kuivuttua se ihana lopputulos sitten löytyy. Ja tuubi on vähän hankalaa, annostele helposti liikaa. Mutta muuten suosittelen +++++

0 kommenttia: